perjantai 22. marraskuuta 2013

Kehittämistiimit osana henkilöstön osallistamista

Keskuspuiston ammattiopiston organisaatiota uudistettiin elokuusta 2013 lähtien. Sen myötä aloitti 10 erilaista kehittämistiimiä toimintansa. Henkilökunta ilmoittautui tiimien jäseneksi keväällä 2013.  Tiimien vetäjät ja jäsenyys tiimissä vahvistettiin elokuussa 2013.

Tällä hetkellä KPAO:sa toiovat seuraavat tiimit:
-  laatutiimi (6 jäsentä)
-  kansainvälisyystiimi (10 jäsentä)
-  näkövammaispedagogiikan tiimi (9 jäsentä)
-  verkko-opetustiimi (8 jäsentä)
-  henkilöstön osaamisen kehittämistiimi (9 jäsentä)
-  työelämän yhteistyön tiimi (9 jäsentä)
-  atto-integraatio tiimi (7 jäsentä)
-  arvioinnin kehittämistiimi (9 jäsentä)
-  ohjaajien tiimi (7 jäsentä)
-  viestintätiimi (8 jäsentä)
=  yhteensä 82 henkilökuntaan kuuluvaa on mukana eri kehittämistiimeissä

Tiimin jäsenyys perustuu vapaaehtoisuuteen ja tiimit olivat avoimia koko henkilökunnalle. Periaatteena kuitenkin on, että yksi ja sama henkilö osallistuu vain yhteeen tiimiin. Kehittämistiimit kokoontuvat n. kerran kuukaudessa.  Tiimit suunnittelevat itse toimintaansa ja jakavat tehtävät tiimin sisällä. Muistiot tapaamisista julkaistaan Yammerissa, joten toiminta on läpinäkyvää ja tieto niissä tapahtuvasta toiminnasta leviää koko henkilöstön keskuuteen.

Lukuvuoden päättyessä, keväällä 2014 on tarkoitus järjestää kehittämistiimi-iltapäivä, jolloin eri tiimit voivat esitellä mitä vuoden aikana on tapahtunut ja saatu aikaan. Lisäksi tiimeihin osallistuvilta tullaan kysymään palautetta tiimitoiminnasta kevään 2014 aikana.

 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Avoin oppimispiste uudistui

Osana OsaavaFuture-projektia kehitämme oppilaitoksemme tiloja Diakoniaopistossa. Tavoitteena on luoda viihtyisiä, olohuonemaisia tiloja oleskelun ja oppimisen paikaksi.
Lokakuussa muutoksen kohteena oli avoin oppimispiste Funtsi opiston 4. kerroksessa.

Tilassa on paikkoja yksilö- ja pienryhmätyöskentelyyn sekä ohjatusti että itsenäisesti.



tiistai 12. marraskuuta 2013

Kokouspaikka




 
OsaavaFuturen voimavara tiimi kokoontui syyskuussa palaveriin rantasaunalla, Seurakuntaopistolla Järvenpäässä. Työtilojen ikkuniosta näkyy oppilaitoksissa hyvin erilaisia maisemia ja näkymiä. Järvenrantamaisema ei ole ollenkaa hullumpi tausta kokoukselle. Melkeinpä väitän, että työskentely yhdessä toisten kanssa  ympäristössä, jossa silmä lepää, on tehokkaampa ja voimavaraistavampaa kuin työskentely yksin työtilassa, josta ikkunasta  näkyy viereisen talon seinä.