torstai 19. joulukuuta 2013

Hyvä OSAAVA future kehittäjä!


Ensimmäinen hankevuosi on päättymässä. Uutta on luotu, vanhaa kyseenalaistettu ja kehittämisrakenteita päivitetty- hyvä me!
Nuorten pedassa on uusia oivalluksia ja some mukana oppimisen ja verkostoitumisen tukena. Opiskelijakysely tuo uutta puhtia pedagogiikan kehittämisessä, josta saamme kuulla piakkoin lisää.
Nuorten opsossa on otettu ensiaskeleita, uusia työelämäavauksia on tehty ja toimintamallien kuvaaminen on käynnistynyt.
Nuorten olohuoneessa on konkreettisesti ja käytännöllisesti löydetty toimintatilojen uuskäyttöä, oppimis- ja ohjausympäristöissä on aistittavissa uutta lämpöä ja inhimillisyyttä. Kuvat kertovat siitä enemmän.
Vertaisuus luotsaa meidän kaikkea toimintaa, ei yli-, eikä alikatsomista, vaan samuuden, ihmisenä olemisen jakamista joka kohtaamisessa. Vertaisryhmämentorointiohjaajia saamme lisää hankkeen edetessä, tarvetta on koettu erityisesti nuorten ohjaamisessa.
Vertaisuudessa ja voimavaralähtöisyydessä on käynnissä yhteinen FB pohjainen kilpailu 'miten opin parhaiten', jonka tuloksia saamme kuulla ensi vuoden alussa.
Verkostotoimintamallissa on kuvattu verkostotoimijan taitoja ja todettu että osaaminen kehittyy vain verkostoitumalla ja yhdessä kehittämistyötä tekemällä.
Kuoronjohtaja totesi syksyllä 'huomatkaa tässä kohtaa nuoteissa on koko tauko, se voi olla konserttikuulijalle kaikkein tärkein hetki, joten kunnioitetaan sitä'.
Joulunaika on myös tärkeä taukopaikka, hiljaisuudessa ja rauhassa uuden oppiminenkin käynnistyy.
Kiitos innostavasta yhteistyöstä!
Hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2014
Lämpimästi ajatellen Gitta
Helsingin Diakonissalaitos toivottaa sinulle rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2014.
Samalla haluamme kiittää päättyvän vuoden erinomaisesta yhteistyöstä. Joulutervehdyksiin varatut rahat lahjoitamme tänä vuonna Global Clinicin lääkkeisiin.

Vapaaehtoisvoimin toimiva klinikka ottaa vastaan paperittomia ulkomaalaisia potilaita.

torstai 5. joulukuuta 2013

Miten opin parhaiten? Miten opetan parhaiten

15.11. alkoi mukava avoin kilpailu aiheella "Miten opin parhaiten? Miten opetan parhaiten? " Se on osa OsaavaFuture -hanketta ja suunnattu opiskelijoille, opettajille ja ohjaajille.  Tavoitteena on kuvata, milloin minä itse olen parhaimmillani joko oppimisessa tai opettamisessa - millaisessa ympäristössä, minkälaisilla välineillä, kenen kanssa, millä tavalla...?  Kilpailutyössä voi käyttää luovasti kirjoitusta, valokuvaa, sarjakuvaa tai videota.

Toivomme paljon osallistujia oppimisen ja opettamisen lähteille!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kehittämistiimit osana henkilöstön osallistamista

Keskuspuiston ammattiopiston organisaatiota uudistettiin elokuusta 2013 lähtien. Sen myötä aloitti 10 erilaista kehittämistiimiä toimintansa. Henkilökunta ilmoittautui tiimien jäseneksi keväällä 2013.  Tiimien vetäjät ja jäsenyys tiimissä vahvistettiin elokuussa 2013.

Tällä hetkellä KPAO:sa toiovat seuraavat tiimit:
-  laatutiimi (6 jäsentä)
-  kansainvälisyystiimi (10 jäsentä)
-  näkövammaispedagogiikan tiimi (9 jäsentä)
-  verkko-opetustiimi (8 jäsentä)
-  henkilöstön osaamisen kehittämistiimi (9 jäsentä)
-  työelämän yhteistyön tiimi (9 jäsentä)
-  atto-integraatio tiimi (7 jäsentä)
-  arvioinnin kehittämistiimi (9 jäsentä)
-  ohjaajien tiimi (7 jäsentä)
-  viestintätiimi (8 jäsentä)
=  yhteensä 82 henkilökuntaan kuuluvaa on mukana eri kehittämistiimeissä

Tiimin jäsenyys perustuu vapaaehtoisuuteen ja tiimit olivat avoimia koko henkilökunnalle. Periaatteena kuitenkin on, että yksi ja sama henkilö osallistuu vain yhteeen tiimiin. Kehittämistiimit kokoontuvat n. kerran kuukaudessa.  Tiimit suunnittelevat itse toimintaansa ja jakavat tehtävät tiimin sisällä. Muistiot tapaamisista julkaistaan Yammerissa, joten toiminta on läpinäkyvää ja tieto niissä tapahtuvasta toiminnasta leviää koko henkilöstön keskuuteen.

Lukuvuoden päättyessä, keväällä 2014 on tarkoitus järjestää kehittämistiimi-iltapäivä, jolloin eri tiimit voivat esitellä mitä vuoden aikana on tapahtunut ja saatu aikaan. Lisäksi tiimeihin osallistuvilta tullaan kysymään palautetta tiimitoiminnasta kevään 2014 aikana.

 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Avoin oppimispiste uudistui

Osana OsaavaFuture-projektia kehitämme oppilaitoksemme tiloja Diakoniaopistossa. Tavoitteena on luoda viihtyisiä, olohuonemaisia tiloja oleskelun ja oppimisen paikaksi.
Lokakuussa muutoksen kohteena oli avoin oppimispiste Funtsi opiston 4. kerroksessa.

Tilassa on paikkoja yksilö- ja pienryhmätyöskentelyyn sekä ohjatusti että itsenäisesti.



tiistai 12. marraskuuta 2013

Kokouspaikka




 
OsaavaFuturen voimavara tiimi kokoontui syyskuussa palaveriin rantasaunalla, Seurakuntaopistolla Järvenpäässä. Työtilojen ikkuniosta näkyy oppilaitoksissa hyvin erilaisia maisemia ja näkymiä. Järvenrantamaisema ei ole ollenkaa hullumpi tausta kokoukselle. Melkeinpä väitän, että työskentely yhdessä toisten kanssa  ympäristössä, jossa silmä lepää, on tehokkaampa ja voimavaraistavampaa kuin työskentely yksin työtilassa, josta ikkunasta  näkyy viereisen talon seinä.

maanantai 28. lokakuuta 2013

OsaavaFuture 2013-2014 hankkeella ’Elämänmakua ja osaamista’-parempaa aivoergonomiaa?

Hanketta suunniteltaessa olimme Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksen (IJKK) Helmi Sirkiän kanssa ehdottomasti sitä mieltä että hankeblogi tarvitaan – sitä paitsi olemmehan molemmat innostuneita kirjoittajia ja Helmi erityisen kokenut J

Verkostohanke on käynnistynyt. Kiitos verkostotoimijoiden, blogi on avattu ja ajankohtaisista on jo kirjoitettu! –Vasta nyt kun kaunis kevät, lämmin kesä ja väriloistokas syksy ovat takanapäin sekä siirryttyämme talviaikaan, löytyi sopiva hetki ensimmäiselle bloggailulleni.

Tapasimme perjantaina Helmin kanssa hankkeen Tavoitteen 5 Verkostomalli tiimoilta. Häneltä sain IJKKn opiskelijoilla käytössä olevan muistivihkon, joka on otsikoitu ’Elämänhalua ja osaamista’.  Mielenkiintoisen vihkon ja HS 27.10. artikkelin innoittamana kirjoitusprosessini vihdoin käynnistyi.


Toimittaja Tuomo Tammisen artikkeli aivoergonomiasta on erityisen kiinnostava. Sen mukaan aivomme eivät ole koskaan levossa, vaan ne käsittelevät tietoa ja kokemuksiamme jatkuvasti.  Liiallinen tavoitehakuinen ajatustehtailu rassaa luovaa ongelmanratkaisua. Mahdottomaksi käyneet vaatimukset jumittavat aivoja, ne ikään kuin menevät tukkoon ’sisäisessä palvelimessamme on ruuhkaa’. Aivomme toimivat verkostomaisena kokonaisuutena, jonka aktiivisuus vaihtelee eri tilanteissa. Tunteilla on suuri merkitys aivojen toiminnassa. Aivoergonomia edellyttää vapaata tilaa, taukoja ja mahdollisuuksia kuunnella itseä. Aivoergonomiaa on myös liikkeellä oleminen.

Tarkoittaako aivoergonomia käytännössä sitä, että perinteinen luokkahuone- ja suorituskeskeinen oppimiskulttuuri ei ole hyvää aivoergonomiaa? Ja tarkoittaako tämä sitä, että olemme hyvällä kehityksen tiellä, kun hankkeessa etsimme uusia oppimista edistäviä toimintatapoja ja käytännöllisiä ratkaisuja sekä kysymme millainen ohjaus ja oppimisympäristö synnyttävät opiskelijoissa aidosti oppimista ja osaamista?

Toivoisin että OsaavaFuture tähtää oppilaitoskulttuurin muutokseen, henkiseen elpymiseen, eheytymiseen ja kehitykseen. Tahdon lisää elämänmakua ja osaamista- parempaa aivoergonomiaa!

perjantai 4. lokakuuta 2013

Yammerilla henkilöstöä osallistamaan


Yammer on Keskuspuiston ammattiopistossa käytössä oleva organisaation sisäinen vuorovaikutuskanava. Yammerissa on eri verkostoille omat kanavat, joiden sisältöä pääsevät lukemaan ja kommentoimaan ko. verkostojen jäsenet. Keskuspuistossa käytännöksi on suositeltu, että ainoastaan koulutusalakohtaiset ryhmät olisivat suljettuja ja kaikki muut ryhmät avoimia. Yammeriin voidaan perustaa myös esimerkiksi erilaisille projekteille omia ryhmiä, myös silloin kun osallistujia on muista organisaatioista. Keskuspuiston Yammerissa on niin kotimaisia kuin kansainvälisiä hankeryhmiä. 

Yammer tukee sekä koko organisaation tason että alaryhmien sisäistä vuorovaikutusta ja tarjoaa monipuolisia työkaluja keskustelujen oheen (muun muassa liitetiedostot, äänestykset, kutsut, yhteiskirjoittamisalue). Yammerin peruskäyttö on maksutonta. Yammer on toiminnoiltaan samantyyppinen kuin Facebook, joten sen käyttö on helppoa ja yksinkertaista. 

Keskuspuiston Yammeriin tähän mennessä liittynyt hieman alle 300 henkilökunnan jäsentä, joista kaikki eivät toki ole aktiivisia.  Kuitenkin osa henkilökunnasta osallistuu aktiivisesti keskusteluun ja toivottavasti heidän joukkonsa kasvaa kanavan käydessä tutummaksi.