maanantai 24. maaliskuuta 2014

Oppimiskulttuuri kajastaa muutosta

Oppimiskulttuuri on monitahoinen. Se kattaa kaiken inhimillisen toiminnan, osaamisen ja sivistyksen. Sillä voidaan tarkoittaa oppilaitoksen perusarvoja, yhteisön rakentumista, käsitystä oppimisesta ja kehityksestä. Usein kulttuuriin liitetään uutta luova toiminta.

Ajankohtaista on yleisesti käytävä keskustelu Nuorten koulutus- ja yhteiskuntatakuun (2013) onnistumisesta. Laki kyseenalaistaa nykyistä toimintaamme.  Se aktivoi vastakulttuuria ja nostaa esille  uusia näkökulmia. – Jos ainoastaan suoritus- ja yksilökeskeisyys on päässyt ylivaltaan, ihminen kärsii ja yhteisön hyvinvointi murenee. 

Oppilaitoksilla on oppimiskulttuurin kentässä kantajan, muokkaajan, ja mahdollistajan rooli.  Oppilaitokset, johtajat, opettajat ja koko henkilöstö -me olemme syvämuokanneet oppimiskulttuuria. Oppilaitos ei ole uuden oppimiskulttuurin kehittämisessä vain oppimestari, vaan uusille ajatuksille ovia avaava, yhdessä toimimista opetteleva ja uuteen osaamiseen liittyvään keskusteluun osallistuja. 

Toivon, että OSAAVAfuture osaltaan vauhdittaa keskustelukulttuuria ja tuottaa rohkeita näkökulmia. Kysynkin, olemmeko me jo riittävästi avanneet ovemme muutokselle yhdessä opiskelijoidemme kanssa? Millaisia oppimiskulttuurin muutosajatuksia, oppimisen iloa ja kiinnostavia löytöjä tarjotaan alla olevissa linkeissä?

Oivallus-loppuraportti

Osaaminen ja sivistys 2020

Terveisin Gitta, hankekoordinaattori

tiistai 11. helmikuuta 2014

Laajasalon opiston Case Suomenlinna -me teemme tätä yhdessä!



Vertaisuutta, verkostoa ja voimavaraistumista (ja -varautumista)
laajennetussa oppimisympäristössä
 

Heti ensimmäisellä opiskeluviikolla kaikki opintoryhmät menivät päiväksi Suomenlinnaan, kaikki samaan aikaan. Tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat toisiinsa ja opettajiin informaalissa oppimisympäristössä. Kun opinnot kestävät vain yhden lukuvuoden, on tärkeää luoda hyvä pohja yhteiselle toiminnalle heti alussa. Suomenlinnassa opiskelijat tutustuvat siis omaan opintoryhmään, mutta myös muihin opiskelijoihin. 

Ryhmillä on ohjattua ryhmäytymistä ja vapaamuotoista sekä opinnollistettua yhteistyötä hieman eri painotuksin ryhmästä riippuen. Parhaimmillaan opiskelija saa kokemuksen osallisuudesta ja tuleva, keskinäiseen luottamukseen ja positiiviseen ilmapiiriin perustuva yhdessä oppiminen mahdollistuu helpommin ja nopeammin. 

Esimerkkejä opinnollistamisesta: Crossmedialinjan opiskelijat haastattelivat elokuvalinjan opiskelijoita. Lisäksi tehtiin kuvakokoharjoitus, jossa tehtävänä oli ottaa viisi erikokoista valokuvaa. Myöhemmin haastattelut käytiin läpi yhteisesti. Jokainen sai jutustaan palautetta ja jokainen julkaisi oman juttunsa iistsiillä (www-julkaisujärjestelmä). 

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen opiskelijat saivat käytännön harjoitusta erilaisiin tutustumisleikkeihin ja ryhmäytykseen yhdessä suntio-opiskelijoiden kanssa.

Kirjailijalinjan opiskelijoiden tehtävänä oli kirjoittaa jotain paikkaan liittyvää, jossa mukana konkreettisia muistiinpanoja luontohavainnoista ja satunnaisista tilanteista. Jutut liikkuivat runon ja novellin välillä, eri aikakausissa ja kerrostumissa, ovien edessä ja käytävillä, lapsuudessa ja kokemuksissa.

Kuvallisen viestinnän ja graafisen suunnittelun opiskelijat tekivät luonnoksia Suomenlinnasta. Tehtävää pohjustettiin edellisenä päivänä pienellä luennolla ja luonnostelutekniikan harjoittelulla opiston pihapiirissä. Retken jälkeisenä päivänä luonnokset koottiin luokan seinälle ja niistä käytiin koko ryhmän kanssa arviointikeskustelu. Kritiikin jälkeen kuvista koottiin pienimuotoinen näyttely ruokalan aulaan.

Suomea maahanmuuttajille – kurssilaiset ja urheilutoimittajaopiskelijat järjestivät jalkapalloturnauksen. Lisäksi he tutustuivat saareen kävellen, koska kaikki eivät olleet ennen käyneet Suomenlinnassa. Retkipäivää oli pohjustettu tutustumalla tunnilla Suomenlinnan historiaan ja karttaan. 

”Pelissä oli todella hieno tunnelma, urheilutoimittajat ottivat hienosti maahanmuuttajat vastaan. Lopuksi oli peliin kuuluvat kättelyt ja halaukset, mikä osaltaan varmaan lähensi opiskelijoita. Pelin jälkeen oli suihkut, multimediaesitys ja upea ruokailu ravintolassa. Ravintolassa oli kiva tunnelma ja pelaajista oli tietenkin hauskaa puida ottelua ruuan ääressä. Sen jälkeen oli kirkko. Projektimme jatkuu siten, että SuoMa- ryhmät ovat haastaneet urheilutoimittajat salibandy – otteluun”, kertoi urheilutoimittajien vastaava opettaja.

Suomenlinna-päivässä yhdistyvät OsaavaFuturen lähes kaikki tavoitteet. Oppinen on viety ulos luokkahuoneesta uudenlaiseen oppimisympäristöön (tavoite 3). Opetusmenetelmät osallistavat ja tuovat yhteistyöhön konkreettisten tehtävien avulla. Opinnollistettu retkipäivä tukee verkostojen rakentumista, pohjaa voimavaroihin ja voimistaa niitä sekä luo vertaisuutta.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Terveiset Funtsista!


Helsingin Diakoniaopiston avoin oppimisen tukipiste Funtsi sai uutta ilmettä marraskuussa 2013. Sen lisäksi että uudistimme Funtsin ilmettä ulkoisesti, olemme kehittäneet myös sisällöllisesi Funtsissa annettavaa ohjausta. Ohjausta antavat pedagogisesti pätevät opettajat, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä myös muiden opettajien kanssa.

Tavoitteen 3 Nuorten Olohuone mukaisesti avoimuuden ja viihtyisyyden lisääminen on onnistunut hienosti: Funtsin kävijämäärät ovat kasvaneet merkittävästi, ovet ovat avoinna ja Funtsiin on helppo tulla käymään koska tahansa. Monet opiskelijat pistäytyvät myös kertomaan kuulumisiaan ohi kulkiessaan ja kun tupa on täynnä, laitetaan kahvipannu porisemaan. Iloksemme jotkut opettajatkin ovat löytäneet Funtsin ja tulevat koneelle tekemään töitään. Siinä sivussa he saattavat ohjata omaan osaamisalueeseensa liittyvissä aiheissa.

Ohjauksen tavoitteena ei ole ollut vain edistää opiskelijoiden opintoja, vaan myös kehittää heidän opiskelutaitojaan. Uutta, pedagogisista lähtökohdista nousevaa ohjausotetta on nyt viety eteenpäin miltei puoli vuotta ja palaute on ollut hyvää. Sekä opettajat että opiskelijat arvostavat sitä, että opintoihin on tarjolla henkilökohtaista ohjausta ja tukea.

Miten me sen teemme – siitä saat kuulla vielä lisää..

Ella ja Lilli
Pedagogiset valmentajat

maanantai 27. tammikuuta 2014

OsaavaFuture –hankkeen ”Miten opin parhaiten? Miten opetan parhaiten?” –kilpailun voittajat on valittu. Opiskelijoille, opettajille ja ohjaajille suunnatussa kilpailussa haettiin luovaa ja ytimekästä kuvausta siitä, milloin itse on parhaimmillaan joko oppimisessa tai opettamisessa.

Voittajat valittiin hanketiimissä ja Facebook-äänten perusteella 15 työn joukosta. Laajasalon opiston Facebook-kilpailusivuilla kävi 518 vierailijaa katsomassa kilpailutöitä ja samalla tutustumassa erilaisiin ajatuksiin ja kokemuksiin oppimisesta.

Ensimmäisen palkinnon voitti Tea Kvist Keskuspuiston ammattiopistosta kilpailutyöllä Hyvä yhteishenki tuo hyvän ilmapiirin. Toinen palkinto menee Julia Melartille Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskukseen. Hänen työnsä on nimeltään Runo. Kolmas palkinto jaetaan Vilma Niroselle kilpailutyöllä Kiva ja hauska. Vilma opiskelee Laajasalon opistossa. Voittajat saavat palkintona kaksi leffalippua. Lisäksi kaikille kilpailuun osallistuneille annetaan leffalippu.

Kilpailutöissä tuotiin hienosti esille, miten eri tavoilla voidaan oppia. Töitä pääsee katsomaan Laajasalon opiston Facebook-sivulla.

torstai 19. joulukuuta 2013

Hyvä OSAAVA future kehittäjä!


Ensimmäinen hankevuosi on päättymässä. Uutta on luotu, vanhaa kyseenalaistettu ja kehittämisrakenteita päivitetty- hyvä me!
Nuorten pedassa on uusia oivalluksia ja some mukana oppimisen ja verkostoitumisen tukena. Opiskelijakysely tuo uutta puhtia pedagogiikan kehittämisessä, josta saamme kuulla piakkoin lisää.
Nuorten opsossa on otettu ensiaskeleita, uusia työelämäavauksia on tehty ja toimintamallien kuvaaminen on käynnistynyt.
Nuorten olohuoneessa on konkreettisesti ja käytännöllisesti löydetty toimintatilojen uuskäyttöä, oppimis- ja ohjausympäristöissä on aistittavissa uutta lämpöä ja inhimillisyyttä. Kuvat kertovat siitä enemmän.
Vertaisuus luotsaa meidän kaikkea toimintaa, ei yli-, eikä alikatsomista, vaan samuuden, ihmisenä olemisen jakamista joka kohtaamisessa. Vertaisryhmämentorointiohjaajia saamme lisää hankkeen edetessä, tarvetta on koettu erityisesti nuorten ohjaamisessa.
Vertaisuudessa ja voimavaralähtöisyydessä on käynnissä yhteinen FB pohjainen kilpailu 'miten opin parhaiten', jonka tuloksia saamme kuulla ensi vuoden alussa.
Verkostotoimintamallissa on kuvattu verkostotoimijan taitoja ja todettu että osaaminen kehittyy vain verkostoitumalla ja yhdessä kehittämistyötä tekemällä.
Kuoronjohtaja totesi syksyllä 'huomatkaa tässä kohtaa nuoteissa on koko tauko, se voi olla konserttikuulijalle kaikkein tärkein hetki, joten kunnioitetaan sitä'.
Joulunaika on myös tärkeä taukopaikka, hiljaisuudessa ja rauhassa uuden oppiminenkin käynnistyy.
Kiitos innostavasta yhteistyöstä!
Hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2014
Lämpimästi ajatellen Gitta
Helsingin Diakonissalaitos toivottaa sinulle rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2014.
Samalla haluamme kiittää päättyvän vuoden erinomaisesta yhteistyöstä. Joulutervehdyksiin varatut rahat lahjoitamme tänä vuonna Global Clinicin lääkkeisiin.

Vapaaehtoisvoimin toimiva klinikka ottaa vastaan paperittomia ulkomaalaisia potilaita.

torstai 5. joulukuuta 2013

Miten opin parhaiten? Miten opetan parhaiten

15.11. alkoi mukava avoin kilpailu aiheella "Miten opin parhaiten? Miten opetan parhaiten? " Se on osa OsaavaFuture -hanketta ja suunnattu opiskelijoille, opettajille ja ohjaajille.  Tavoitteena on kuvata, milloin minä itse olen parhaimmillani joko oppimisessa tai opettamisessa - millaisessa ympäristössä, minkälaisilla välineillä, kenen kanssa, millä tavalla...?  Kilpailutyössä voi käyttää luovasti kirjoitusta, valokuvaa, sarjakuvaa tai videota.

Toivomme paljon osallistujia oppimisen ja opettamisen lähteille!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kehittämistiimit osana henkilöstön osallistamista

Keskuspuiston ammattiopiston organisaatiota uudistettiin elokuusta 2013 lähtien. Sen myötä aloitti 10 erilaista kehittämistiimiä toimintansa. Henkilökunta ilmoittautui tiimien jäseneksi keväällä 2013.  Tiimien vetäjät ja jäsenyys tiimissä vahvistettiin elokuussa 2013.

Tällä hetkellä KPAO:sa toiovat seuraavat tiimit:
-  laatutiimi (6 jäsentä)
-  kansainvälisyystiimi (10 jäsentä)
-  näkövammaispedagogiikan tiimi (9 jäsentä)
-  verkko-opetustiimi (8 jäsentä)
-  henkilöstön osaamisen kehittämistiimi (9 jäsentä)
-  työelämän yhteistyön tiimi (9 jäsentä)
-  atto-integraatio tiimi (7 jäsentä)
-  arvioinnin kehittämistiimi (9 jäsentä)
-  ohjaajien tiimi (7 jäsentä)
-  viestintätiimi (8 jäsentä)
=  yhteensä 82 henkilökuntaan kuuluvaa on mukana eri kehittämistiimeissä

Tiimin jäsenyys perustuu vapaaehtoisuuteen ja tiimit olivat avoimia koko henkilökunnalle. Periaatteena kuitenkin on, että yksi ja sama henkilö osallistuu vain yhteeen tiimiin. Kehittämistiimit kokoontuvat n. kerran kuukaudessa.  Tiimit suunnittelevat itse toimintaansa ja jakavat tehtävät tiimin sisällä. Muistiot tapaamisista julkaistaan Yammerissa, joten toiminta on läpinäkyvää ja tieto niissä tapahtuvasta toiminnasta leviää koko henkilöstön keskuuteen.

Lukuvuoden päättyessä, keväällä 2014 on tarkoitus järjestää kehittämistiimi-iltapäivä, jolloin eri tiimit voivat esitellä mitä vuoden aikana on tapahtunut ja saatu aikaan. Lisäksi tiimeihin osallistuvilta tullaan kysymään palautetta tiimitoiminnasta kevään 2014 aikana.